Elämä on kuin kukka
muistokirjoitus Ritva Bovellanille
Bovellan vuodesta 1976
Yritys on perustettu 19.6.1976.
Yritys on perustettu
19.6.1976.
Historia
En aio käsitellä muistokirjoituksessani Ritva Bovellanin elämää menneisyydestä ja menneisyyden tapahtumista käsin – vaikkakaan en voi olla sivuamatta niitä kirjoituksessani. Kirjoitan Ritvan elämästä ja sen toteutumista elämäntaidollisesta näkökulmasta, koska se teki minuun suuren vaikutuksen. Syy menneisyyden sivuttamiseen johtuu myös osaksi siitä, että Ritvan elämäntarinan menneisyyden traagisimmat vivahteet tarjoaisivat varmasti yllin kyllin todistusaineistoa niille, jotka haluavat nähdä maailmassa epäoikeuden toteutuvan ja vaipua alakuloon. Tätä Ritva taas tuskin olisi halunnut. Toisille – kuten allekirjoittaneelle - Ritvan elämäntarina tarjoaa kuitenkin todellisen elävän esimerkin, tarinan täyden ihmisyyden toteutumisesta – tarinan arkisen elämän iloista ja suruista, rohkeudesta katsoa vaikeuksia silmiin ja vastauksien löytämisestä meitä ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin. Kuinka elämässä vastaan tuleviin vaikeuksiin tulisi suhtautua ja ennenkaikkea vastauksen kysymykseen; kuinka meidän tulisi elää? Kuinka meidän tulisi elää, jotta saisimme kukoistamaan myös ympärillämme olevat ihmiset?
Olen vakuuttunut, ettei elämämme suuntaa määrää suinkaan elämämme varrella vastaan tulevat “tosiasiat”. Epäonnistuneet ihmissuhteet, avioerot, työttömyys, sairaudet tai maineemme menetys. Ne ovat luonnollinen osa ihmiselämää. On jopa aiheellista kysyä, voiko kukaan olla täydesti ihminen kokematta jotakin edellämainituista tragedioista? Millaiseksi elämämme muotoutuu, riippuu pitkälti siitä, miten näitä elämänkokemuksiamme tulkitsemme. Ritvan elämää tarkastellessani olen tästä entistä vakuuttuneempi.
Elämä tarjosi Ritvalle paljon vastoinkäymisiä. Elämäntapahtumien, kokemusten ja tapahtumien moniselitteisyys sallii kuitenkin ihmisille useita tulkintoja, sekä voimaannuttavia että lamaannuttavia. Kuten arabit asian ilmaisevat: “Sateen luonto on yksi ja sama, mutta suolla se kasvattaa orjantappuroita ja puutarhassa kukkia”. Harvoin tapaa ihmistä, jonka elämän puutarhassa kasvaa niin paljon kukkia. Ritvan elämässä sade kasvatti kukkia ja me muutkin pääsimme osalliseksi tästä kauneudesta. Niin vertauskuvallisesti kuin myös konkreettisesti Bovellanin kukkakaupassa.
Ritva koki ihmissuhteissaan pettymyksiä. Jopa sellaisia, joista olisi ollut oikeutettua katkeroitua ja kyynistyä. Ritvan tavassa käsitellä ihmisiä oli kuitenkin jotakin erityistä - kerta toisensa jälkeen hän näki ihmiset ilman ennakko-oletuksia, ennakkoluuloja ja ilman omien mielipiteiden sumentamaa näkemystä. Ja mikä itselleni jäi mieleen, Ritvalla oli kyky kanssakäymiseen ilman halua muuttaa ihmistä. Mitä suuruutta! Harvalle meistä juolahtaa edes mieleemme, ettei toista ihmisiä tarvitse muuttaa vastaamaa omia ihanteitamme. Ihmistä tarvitsee ymmärtää. Siinä Ritva oli mestari.
Ritva oli ihminen, jonka seurassa oli helppo olla. Ritvan kanssa ystävyys ei perustunut ajatukselle, että olisi tehtävä toinen jollakin tavoin onnelliseksi. Ystävyys ei perustunut vaatimuksille. Ystävyydessä ei ollut tilaa roikkumiselle, ei omistushalulle, ei ahdistukselle, eikä oikeastaan edes pakottavalle vastavuoroisuudelle – oli vapaus olla oma itsensä. Ja Ritvan seurassa se oli helppoa. Näin jälkeenpäin olen miettinyt, jäikö jotakin sanomatta tai sanoinko ehkä jotakin, jota jälkeenpäin pitäisi katua. En varmasti. Aidossa ystävyydessä kun ei ole kerjuumaljoja. Ihminen, joka ymmärtää elämän luonteen, ei vaadi anteeksipyyntöjä. Hän antaa anteeksi.
Ihailin Ritvan läsnäoloa, jokaiselle hetkelle täydellistä omistautumista. Ihmistä, joka ymmärtää “hetken arvon”, pidetään useissa kulttuureissa joko pyhimyksenä tai valaistuneena. Meillä länsimaissa käsitys taas hieman arkisempi. Usein on kuitenkin niin, että hetken arvon ymmärtävä ihminen oppii menneisyyden kärsimysten paineessa ymmärtämään elämän ja kuoleman kokonaisuutena. Intialainen jesuiittapappi Anthony De Mello on todennut: “Kuolema ei ole mikään murhenäytelmä. Se kauhistuttaa vain niitä, jotka eivät koskaan ole ymmärtäneet elämää. Ihmiset pelkäävät kuolemaa vain pelätessään elämää” ja jatkaa “Jos kuolisitte menneisyydellenne, jos kuolisitte jokaiselle kuluneelle minuutille, olisitte täydellisesti elossa oleva ihminen”. Uskon, että monet traagiset tapahtumat ja sairaudet muistuttivat Ritvaa kuoleman läsnäolosta ja antoivat Ritvalle lahjan elää hetkessä. Mutta pelkäsikö Ritva kuolemaa? Kuulemani mukaan Ritva on itse todennut, ettei hän pelkää kuolemaa. Mutta miksi pelkäisi, eihän hän pelännyt elämääkään. Ja kuten on todettu, “Elämä ja kuolema ovat yksi kokonaisuus”.
Ritvan äkillisessä poismenossa oli myös jotakin vertauskuvallista; Ilman turvavöitä – niin kuin koko elämä.
Mutta niin meidänkin olisi elämämme elettävä.
Se voi synnyttää ihmisissä arvostelua, puhetta ja vertailua - mutta se synnyttää myös esikuvia, suuria ihmisiä, joiden tunteminen on ollut etuoikeus. Ihmisiä, joiden esimerkki antaa voimaa ja toimii vaikeuksien hetkellä esimerkkinä. Voimme alkaa elämään peläten jokaista askeltamme mutta ei meistä silloin ole auttamaan itseämme eikä muita. Voimme myös yrittää seurata Ritvan esimerkkiä – oppia elämään täysillä – ilman turvavöitä. Silloin on mahdollisuus, että olemme esimerkkinä toisille, olisimme läsnä silloin kuin meitä tarvitaan ja näkisimme elämän elämänä. Minulle Ritva edustaa täydellistä esimerkkiä tästä, täyden ihmisyyden toteutumisesta yhden ihmisen olemassaolossa. Ritva oli elävä opetus. Sen suurempaa lahjaa toinen ihminen ei voi toiselle antaa.
Minulle tulee usein mieleen hieno elämäntaidollinen lause:“Koko elämäni ajan olen istunut joen rannalla ja jakanut siitä vettä ihmisille. Uskon, että kuoltuani havaitsette vihdoin joen”. Edellä mainitun lauseen sanoi vanha opettaja, joka kuolemansa lähestyessä tahtoi lohduttaa oppilaitaan, jotka pyysivät ettei hän kuolisi. Opettajan suurin huoli oli etteivät oppilaat oppisi näkemään elämää sen koko kauneudessaan ja elämä jäisi elämättä. Tämä opettaja voisi yhtä hyvin olla vanha zen-mestari, katolilainen mystikko tai kristitty pyhimys. Yhtä hyvin se olisi voinut Ritva. Ja totta puhuen, emme useinkaan havaitse tuota jokea. Nyt Ritvan ollessa poissa, monet surevat – ja oikeutetusti – mutta toivon, että Ritvan elämän tarkasteleminen elämäntaidollisesta näkökulmasta auttaa meitä löytämään rohkaisua tänä surun hetkellä. Sitä kautta taas voimme löytää omaan elämäämme hetkinäkin jotakin rohkaisevaa, esimerkillistä ja omaa elämäämme ravisuttavaa viisautta. Ritva eli ihmiselämän, jossa yhden ihmisen elämä sai aikaan jotakin toisiin ihmisiin syvästi vaikuttavaa. Kaipaus on aito, mutta Ritvan esimerkki elämästä lohduttaa tällä surun hetkellä.
Ja vielä lopuksi kukista. Jeesus käski meidän mietiskelemään kukkia. Sanotaan myös, että erään itämaisen henkisen perinteen opettaja piti opetuslapsilleen “hiljaisen saarnan”. Hän nosti kädessään olevan kukan ilmaan. Paikalla olleista lukuisista opetuslapsista vain yksi hymyili. Tästä opettaja tiesi hänen ymmärtäneen elämän luonteen. Uskon, että myös Ritva ymmärsi kukkien parissa työskennellessään niiden antaman syvällisen viisauden – elämä on kuin kukka.
On elettävä täysillä, tässä hetkessä ja jaettava kauneutta ympärilleen.
Kiitos esimerkistäsi,